Kouluruokaa jo 70 vuotta!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta maksuttoman kouluruokailun alkamisesta. Kouluruokailusta säädetyn lain mukaisesti kaikissa kansakouluissa tuli vuoteen 1948 mennessä järjestää koulukeittolatoiminta ja tarjota maksuton ateria kaikille lapsille tasavertaisesti, varallisuuteen katsomatta.

Lain säätämisen taustalla oli huoli kasvavan sukupolven ravitsemus- ja terveydentilasta, jota kouluruoan avulla haluttiin parantaa. Uudistus tehtiin aikana, jolloin sodan jälkeen yhteiskunnan ravintotilanne oli heikko. Tuolloin kuitenkin jo nähtiin, mikä merkitys tulevaisuudessa kouluruoalla voisi olla suomalaisten terveydelle ja koulumenestykselle.

Kouluruoka on kiinteä osa Suomalaista ruokakulttuuria. Se heijastaa yhteiskuntamme kehitystä sekä luo ajankuvaa eri vuosikymmeninä käytetyistä raaka-aineista ja ruokalajeista.

Kouluruokailu on kovasti muuttunut ja kehittynyt vuosikymmenien saatossa. Aluksi kouluruokana oli tyypillisesti erilaisia puuroja ja keittoja. Maitopullo ja leivät tuotiin kotoa eväskääreissä. Oppilailla oli myös velvollisuus kerätä marjoja tai tuoda juureksia koulun keittolaan.

1960 luvulla ruokalista monipuolistui siten, että valikoimaan tuli lihakastikkeita ja laatikkoruokia sekä etikkasäilykkeitä. Seuraavalla vuosikymmenellä pääruoan lisäkkeeksi saatiin jo raasteita sekä hedelmiä, näkkileipää, voita ja maitoa. 1980 luvulla oli jo niin vaurasta, että ruokalistalle ilmestyivät kappaleruoat ja salaattivalikoimaan tuli superhitti kiinankaali!

1990 luvulla kouluruokailu saavutti hyvin pitkälle sen tason ja valikoiman, jollainen se nykyäänkin on. Ruokalista on monipuolinen, sisältäen aikaisemmin lueteltujen ruokalajien lisäksi erilaisia pasta- ja broileriruokia ja yhä enenevässä määrin myös kasvisruokia. Ruokalistan laadintaa ohjaavat voimakkaasti ravitsemussuositukset, mutta myös ruokakasvatukseen liittyvät seikat sekä myös annetut resurssit.

Suomalainen kouluruoka on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa, jota monet muut maat kadehtivat ja josta käydään ottamassa mallia. Usealle meistä 70 -vuotias kouluruoka on itsestäänselvyys, jota ei aina osata arvostaa sille kuuluvalla tavalla. Monesti kouluruoan merkityksen huomaa vasta sitten, kun sitä ei ole. Esimerkiksi kesälomalla tai kun koulun jälkeen siirrytään muualle opiskelemaan, pois kodin ja koulun herkkupatojen äärestä.

Juhlitaan 10.10. - Aleksis Kiven päivänä 70 -vuotiasta kouluruokaa. Tarjoamme silloin ikisuositun aterian; lihapyöryköitä perunasoseen ja kastikkeen kera ja toivejälkiruokana vaniljakiisseli sekä mansikkahilloa!

Eläköön ikinuori kouluruoka!